Mitä mielen myllerryksiä kirkkaassa päivänpaisteessa kylpevä valopilari saa aikaan?
Iltapäivälenkillä tai paremminkin -kävelyllä satuin vilkaisemaan täydellisessä kevätauringossa paistattelevaa valopilaria Raatin kentän laidalla. Turha, oli ensimmäinen ajatukseni. Toinen: on varmaan turhauttavaa seistä siinä tarpeettomana. Aiemmin päivällä olin tuskaillut graduni kanssa ja takauman täytyi tulla sieltä. Yhtä turhaksi ja turhauttavaksi tuon pilarin kanssa olin tuominnut graduni työstämisen kuin sen sisällön ja tieteellisen annin. Mitä varsinaista hyötyä, itseäni lukuunottamatta, tutkielmastani kenellekään on? Tämän päivän tieteen valot loistavat niin voimakkaina. Uusia, toinen toistaan kirkkaampia valoja syttyy moninkertainen määrä vanhojen hiipuvien tilalle jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Tiedon etsimiseen valoa on niin ylivoimainen määrä, että sokaistumiselta ei voi välttyä, vaikka pitäisi varaansa. Valistuksen ajan alussa oli tieteilijällä viimeinen, jokseenkin realistinen mahdollisuus lukea ja ehkä jopa hallita lähes kaikki kirjoitettu tieto.Tämän päivän tieteilijän tilanne on täysin ylivalottunut. Jo yhtä vaivaista gradua varten tietoa löytyy sulattamaton määrä. Mutta idea ei olekaan määrässä, vaan osumatarkkuudessa ja rajaamisessa, laadussa ja relevantin löytämisessä. Niinhän meitä on ohjatu.
Muutamassa hetkessä oli ajatukseni juossut mielleyhtymästä toiseen, kunnes pysähtyi kysymykseen, pitikö kuvan olla voimaannuttava? Ainakaan ensimmäiset ajatukseni siitä eivät olleet erityisen vahvistavia. Kaikella on kuitenkin tehtävänsä, varsinkin valopilareilla, kun olosuhteet sattuvat kohdalleen. Miksei myös pienellä gradulla, kun tarkemmin miettii. Valaisevaa.
palmati 