Tämän aukeaman reunalla on pakko pysähtyä. Vanha ja uusi, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat samassa kuvassa. Muistuu mieleeni runon sanat: ”Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi…” Miten se menikään, kenen säkeitä haen. Näppäilen kännykästä selvennystä asiaan. Ja kas, Kahlil Gibran antaa ajattelulle vauhtia. Näen jousimiehen jäljiltä kolme kelottunutta kuusta rivissä. Matka tehty. Historia puhuu. Sitäkö kuusta kuuleminen? Täysikasvuinen puusto reunustaa sankkana hakkuuaukeamaa ja varttuva taimikko levittäytyy niiden helmoista itsenäiseen kasvuun. ”He tulevat sinun kauttasi, mutta … eivät kuulu sinulle.” Heillä on oma tiensä, tulevaisuutensa ja aikansa. Siihen ei minulla ole pääsyä. Osan matkaa on mahdollisuus kulkea yhdessä ja sitten päästettävä, koska”…he ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poika … sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa…” Itseni sijoittaminen tuohon kuvaan on helppoa. Siellä olen varttuneiden puiden takarivissä, kelojen liepeillä ennen aikaista pystyyn kuivumista välttelemässä. Siinä yksi tehtävä ja haaste. Mihin muuhun vielä kelpaan? Minäkö sen määrittelen? Tätä iän karttumista on näköjään väistämätöntä miettiä, kuten aina elämän siirtymissä ja uusien kehitystehtävien edessä… ”sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.”
Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi
he ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia
He tulevat sinun kauttasi mutta eivät sinusta
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi mutta et ajatuksiasi
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa mutta et heidän sielujaan
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta
taivu riemulla.
palmati 