Tavoitteet ja strategiat

1. Soveltaa teoreettista ja hyödyntää käytännön tietoa mentorin roolissa mentoroitavien hyödyksi.

Mentoriryhmämme on ASPI-kurssin alusta alkaen osoittautunut toimivaksi ja yhteistyökykyiseksi kokoonpanoksi. Yhdessä olemme ideoineet, suunnitelleet ja toteuttaneet toimintaa niin lähitapaamisissa kuin verkossa. Jokainen on tuonut omaa tietämystään ja kokemustaan mentorityöskentelyyn. Strategiana on ryhmäyttäminen luovia ryhmätyömenetelmiä käyttäen, ryhmäkoheesion ylläpitäminen (itsesäätöisen oppimisen soveltaminen tehtävissä) ja ryhmän päättäminen luovia ryhmätyömenetelmiä käyttäen. Omaa kokemustani olen eniten hyödyntänyt luovien ryhmätyömenetelmien suunnittelussa ja toteuttamisessa.

2. Saada uusia näkökulmia asiantuntijuuden kehittämiseksi.

Tässä tarjoutuu oiva tilaisuus kehittää omaa asiantuntijuuttaan. On hienoa päästä työskentelemään neljän nuoren, kansainvälisen opiskelijan kanssa ja saada siihen vielä mukaan kolme omaan koulutusohjelmaani kuuluvaa lahjakasta ja vastuullista opiskelutoveria. Nuoruuden, kokemuksen, motivaation ja kansainvälisyyden yhdistelmä antaa hyvät lähtökohdat tutkia ja kehittää asiantuntijuutta. Jo pelkästään mentoroitaviemme erilaiset kulttuuri- ja kokemustaustat avartavat ja samalla haastavat asiantuntijuuttani. Enhän tiedä juuri mitään esim. heidän kotimaidensa koulutusjärjestelmistä, puhumattakaan sen antamista mahdollisuuksista kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle juuri heille. Hienovarainen ja tahdikas tutustuminen on alkuun tarpeen.

3. Luoda omalata osaltani hyvät järjestelyt ja suunnitelmat työpaikkavierailulle koulullani 19.04.2013.

ASPI-kurssiin sisältyvät työpaikkavierailut tuovat sopivasti näkökulmaa teorian soveltamisesta käytäntöön. Omassa työyhteisössäni Oulun normaalikoulun 0-6-luokilla on käynnissä 4-5-luokkalaisille suunnattu TVT-painotteinen UBIKO-hanke. Sen teoreettisina lähtökohtina ovat oppimisen itessäätöisyys ja metakognitio. Tavoitteena on, että oppilaat projektityöskentelyn avulla harjoittelevat oppimistavoitteiden asettamista, aiheen rajaamista, kriittistä tiedon hankintaa, tiedon työstämistä esitettävään muotoon sekä työskentelyn että tavoitteiden saavuttamisen arviointia. Todella vaativia asioita itsekullekin, saati 10-11-vuotiaille ensikertalaisille. Omana haasteenani on yhdessä projektin asiantuntijoiden kanssa rakentaa kouluvierailusta tapahtuma, jossa UBIKO-projektin teoreettiset lähtökohdat, käytännön työskentelystä saadut kokemukset ja tulokset ja UBIKO-oppimisympäristön teoreettiset lähtökohdat siihen tutustumisineen jäsentäisivät vieraillemme selkeää kokonaisuutta oppimisen uusista järjestelyistä.

Asiantuntijaprofiili 3

Asiantuntijuuden kehittyminen

Edellisessä asiantuntijaprofiilitekstissäni määrittelin käsitystäni asiantuntijuudesta ja asetin itselleni oppimistavoitteen. Kirjoitin asiantuntijalla olevan laajat tietorakenteet, jotka laajenevat ja kypsyvät vuosien saatossa. Tietoaines on selkeästi järjestynyt muistiin ja hän pystyy luovaan tietojen yhdistelyyn ja rakentaa niistä tarvittavia asiakokonaisuuksia. Tätä haluan oppia näissä opinnoissa, nähdä sen tiedon valon, joka valaisee ymmärtämistäni ja laajentaa sitä. Tavoitetta on tarpeen hieman tarkentaa, ja asiantuntijuuden pohdiskelulle sain kevään aikana uusia näkökulmia.

Tammikuulla käynnistyi Laadullisen tutkimuksen-kurssi. Kurssin aikana minut pysäytti yksi lause ja yksi määritelmä. Lause kuului: Teoria perustuu käsitteisiin ja niiden välisiin suhteisiin. Tämä lisäsi roimasti ymmärrystäni teoriakäsitteestä. Käsitteiden avulla rakennetaan teoriat, joiden avulla tieteessä pyritään selittämään ilmiömaailmaa järjestelmällisesti. Käsitteet ihmismielen työkaluina auttavat asiantuntijaa ryhmittelemään, jäsentämään ja saamaan järjestykseen ja hallintaan kaoottista havainto- ja kokemusaineistoansa. Asiantuntija siis tutkii ja oppii ymmärtämään ongelmaa eri näkökulmista. Terveellinen ja tarpeellinen mieleen palautus oli, että ilmiömaailman käsitteellistäminen on ensimmäinen edellytys ymmärtämiselle, mikä puolestaan on olennaisinta teoreettisessa asiantuntijuudessa.

Määritelmä liittyy design-tutkimuksen metodologiaan. Siinä korostetaan tutkimusotteen systemaattisuutta, joustavuutta, iteratiivisuutta, tutkijoiden ja käytännön toimijoiden yhteistyötä, aidoissa ympäristöissä tapahtuvaa tutkimista sekä käytäntöön siirrettävyyttä. Varsinkin toimijoiden kollaboraatiosta ja tutkimisen käytäntöön tukeutumisesta tuli minulle merkityksellisiä. Nämä auttoivat minua jäsentämään uudella tavalla teorian ja käytännön suhdetta. Enää en aliarvioinut pitkää käytännön kokemustani enkä yliarvostanut teorialähtöistä ajattelua. Näin sain asiantuntijuuden kehittymiseen tasapainoa ja tärkeitä uusia elementtejä. Tämä myös auttoi eteenpäin gradupolullani. Uskaltauduin kysymään voisinko olla samanaikaisesti sekä tutkija että käytännön työn tekijä? Ratkaistuani tuon pääsin eteenpäin tutkimussuunnitelmassani ja rohkenin esittää tutkimuskohteeksi vain yhtä koehenkilöä. Sillä tiellä menen ja aineistoni jäsentäminen, analysointi ja raportointi varmuudella johtavat minut tilanteisiin, joista asiantuntijuuden kehittymisen mahdollisuuksia ei tule puuttumaan.

Tavoitettani käsitteellisen ymmärtämisen laajenemisesta ja syvenemisestä ei ole tarvetta muuttaa, mutta haluan lisätä siihen olennaisesti kuuluvan konkreettisen kokemusmaailman. Näiden kahden symbioosissa on mahdollista kehittää asiantuntijuuttaan.
Asiantuntijuutta opiskellessani olen tullut siihen päätelmään, ettei sitä pidä rajata vain tieteen ja teorian kentille. Sitä on ihan jokaisella inhimillisen elämän alueella samoin kuin lahjakkuuttakin hyväksytään nykyään jo olevan useamman laatuista kuin matemaattista tai kielellistä. Muuten ei ole selitettävissä ihmiskunnan kehitys ja selviytyminen ainakin omaan aikaamme asti. Kieli käsitteiden ajattelu- ja ilmaisuvälineenä on mahdollistanut konkreettisen kokemusmaailman jäsentämisen ja uusien ratkaisujen ja käsitteiden löytämisen, ymmärtämisen ja iteratiivisen työotteen mahdollistaessa jatkuvan kehittymisen.

Valistusfilosofi John Locke sanoi: ”Kokemus yksinään on sokea, käsitteet yksinään ovat rampoja.” Asiantuntijaksi opitaan kokemuksen/ilmiön tutkimisen ja käsitteiden määrittelemisen/hallinnan kautta. Kevätlukukauden aikana olen saanut harjoitella useilla kursseilla ilmiön tutkimista, niistä syntyvien subjektiivisten tunteiden vaikutusta ja käsitteiden, niin tuttujen kuin uusien, määrittelemistä ymmärrettävän kokonaisuuden osaksi. Jälleen kerran olen huomannut, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kuinka tunteista syntyvä asenneilmasto on ratkaisevaa tehtävässä onnistumisessa. Omaan käyttäytymiseen vaikuttavien lukemattomien yllykkeiden ja tarpeiden säätely on tavoitteelliseen työskentelyyn pyrittäessä keskeistä. Tätä mm. minulle opetti äskettäin junassa pieni, 1v. 9kk. ikäinen tyttö.

Tutkimustiedon soveltaminen käytännön tilanteissa

Koko pitkän junamatkan ajan hän osasi keskittyä olennaiseen (kehitys)tehtäväänsä. Kaikilla minäkuvan neljällä osa-alueella (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, situationaalinen) hän toimi suvereenisti. Fyysistä minäkuvaansa hän rakensi harjoittelemalla motorisia taitojaan lähes jatkuvasti, mutta ei levottomasti. Hän juoksenteli käytävällä, äiti seurasi perässä, kiipeili rattaisiinsa ja tyhjille penkeille rohkeasti, uudelleen ja uudelleen, täysin itseensä ja taitoihinsa luottaen ja koko ajan hyväntuulisesti selittäen mitä hän tekee. Päästyään tavoitteeseensa hän palkitsi itseään iloisella naurulla ja sai ponnisteluja seuraavilta kanssamatkustajilta spontaanit kehumiset äidin hymyillessä onnellisena vienosti lähettyvillä. Näin tyttö hallitsi sosiaalista tilaa ja oppi vuorovaikutustaitoja ja sai tukea myönteisen minäkuvan kehittymiselle. Istuessaan välillä paikoillaan hän tarkkaili kiinnostuneena ympäristöään, purki havaintonsa puheessaan ja kertasi niitä monta kertaa. Välillä hän kaivoi repustaan kirjan, kiipesi äitinsä viereen ja keskittyneesti ja tarkkaavaisesti kuunteli lukemista, mutta myös kyseli ja itse selitti kuulemaansa. Ikäisekseen tyttö olikin kielellisesti erittäin kehittynyt. Se tuli näkyviin myös toiminnan suunnitelmallisuutena. Ajattelu ohjasi hänen toimintaansa kaikessa, myös eväiden syönnissä. Tytölle oli selvää mistä kassista eväät löytyvät, miten voileipälaatikon kansi avataan tai mihin tutti laitetaan, ja kuinka ruokahetkeen rauhoitutaan ja miten omat jäljet siivotaan. Energiaa ja koosteista toimintaa tässä pienessä riitti tuntikausiksi. Yhtään turhautumisen tai pitkästymisen itkua tyttö ei itkenyt. Lopulta, kun väsymys voitti, hän nukahti rattaisiinsa. Nukkui rauhallista, syvää unta vähääkään häiriintymättä käytävällä liikkuvista, junakuulutuksista tai junan pysähtymisistä. Onnellinen lapsi, mikä huikean tulevaisuuden mahdollisuus.

Kuinka on mahdollista, että noin nuoressa lapsessa, hänen sisäsyntyisessä toiminnassaan ja käyttäytymisessään konkretisoituu noin huomattava määrä teoriassa kuvatun ymmärtävän ja itsesäätöisen oppijan piirteitä? Itsestään selvää on, että kyseessä on keskimääräistä älykkäämpi lapsi. Geeniperimä on tärkeä edellytys oppimiselle, mutta se ei kuitenkaan selitä kuin osan tytön osaamisesta ja tyytyväisestä olosta. Suotuisia ympäristötekijöitä pitää myös olla useita. Kaiken lähtökohtana pidän tytön perusturvallisuuden tunnetta. Tilanteesta päätellen lapsi on ollut toivottu ja äiti pystynyt riittävästi huolehtimaan tytön tarpeista heti varhaisista viikoista alkaen ja kumpaakin tyydyttävä vuorovaikutussuhde on päässyt kehittymään suotuisasti. Levollisen äidin ja tyttären suhde toimi loistavasti. Äiti luotti tyttäreensä 99%:sti ja tyttö äitiinsä 100%:sti. Äiti antoi toimeliaalle tytölleen riittävästi vapautta omaehtoiseen touhuiluun, mutta kuitenkin herkeämättä seurasi lapsensa puuhia ja oli tarvittaessa heti aktiivisesti läsnä ja ohjaamassa lastaan. Näin pääsi toteutumaan ymmärtävän oppimisen kaksi keskeistä elementtiä: Oppiminen on oppijan ja ympäristön aktiivista vuorovaikutusta, jonka keskiössä on oppija itse ja oppijan halu ja kyky toimia erilaisissa oppimistilanteissa, mikä on tärkeä edellytys ymmärtävälle oppimiselle. Itsesäätelytaidoista voimakkaimmin nousivat näkyviin valtava motivaation ohjaama tehtävään sitoutuminen, positiiviset emootiot sekä ympäristön tarkkailu ja palaute itselle toiminnan lopputulosta arvioidessa.

Ihmisessä on lajinsa mukaisesti valtava kasvun ja kehityksen potentiaali. Parhaiten tämä näkyy lapsuuden varhaisvuosina. Olosuhteiden salliessa lapsella on vastustamaton sisäinen tarve ja kaikki aika niin motoristen, psyykkisten kuin sosiaalisten taitojensa harjoitteluun, aika ihmiseksi kasvun tärkeille ensietapeille. Noista vuosista ponnistaa kasvu eteenpäin iän määrittämän kehitystehtävän mukaisesti kattaen koko elämänkaaren. Tähän havaintoon perustuu myös elämänikäisen oppimisen teoria. Jokaisessa elämänvaiheessa ihmisellä on kehitystehtävänsä, jotka aktivoituvat varsinkin ns. ikäkriisien, mutta myös yksilön elämään vaikuttavien muiden kriisien aikana. Tällöin on olennaista luottaako hän itsetuntemukseensa, suostuuko hän kriisin mahdollistamaan kasvuun vai suuntautuuko motivaatio kieltämiseen ja torjuntaan. Näissä tilanteissa jälleen on suuresti kysymys myös olosuhteista: mahdollistavatko ne osaltaan kasvun ihmisenä ja ihmiseksi. Tämän tutkiminen pitäisi olla kasvatustieteen keskeisin tehtävä.

Kehittyminen yhteisöllisenä toimijana ja yhteisöllisen tiedon rakentajana

Kulunut lukuvuosi on tarjonnut runsaasti mahdollisuuksia toimia ja oppia ryhmässä. Kokemukset ovat selkeästi positiiviset. Jokaisella ryhmällä on aina dynamiikkansa, joka vaihtelee ryhmän elinkaaren aikana. Jäsenten ryhmään ja tehtävään sitoutuminen on työskentelyn kannalta olennaisin voima. Tämän kanssa kaikki ne ryhmät joihin olen kuulunut, ovat poikkeuksetta kipuilleet. Tästä syystä ryhmässä tarvitaan joko selkeä roolitus tai vastuunkantaja(-jia) joka aktivoi ryhmän passiivisia jäseniä. Koen olleeni ryhmissäni voittopuolisesti aktiivinen, työskentelyä eteenpäin vievä toimija, vaikka tunnistan myös passiivisen vetäytyjän roolin. Näiden kahden roolin ristipainetta olen työstänyt pitkin talvea ja opetellut olemaan aikuisen roolissa. Olen opetellut kitkemään itselle selittelyjä ja välttämään erilaisten pelien pelaamista muiden ryhmäläisten suhteen ja kanssa. Sepä on ankara läksy ja siinä riittää harjoittelua jatkossakin.

Itsesäätöisenä oppijana kehittyminen

Tarkastelen itsesäätöisenä oppijana kehittymistäni teorian keskeisten vaiheiden ja sisältörakenteen mukaan. Tarkastelutapa on puiseva, mutta selkeä.

Oppimisen itsesäätelytaidot oppimisprosessin eri vaiheissa:

Vaiheessa 1.
suunnittelee toimintojaan
Suunnitteleminen on opettajan ammatin yksi keskeinen piirre. Sitä olen tehnyt paljon. Sitä arvioin osaavani. Lisää harjoitusta tarvitsen ajan käytön suunnitteluun.

Vaiheessa 2.
tarkkailee toimintojaan
Otsalohko toimii vielä. Kontrolli on siis päällä.
arvioi
omia tiedollisia toimintojaan
Hankalasti avautuva käsite, tiedolliset toiminnot. Miten ne ilmenevät? Käsitteen epäselvyys taitaa olla heikon suomennoksen syytä. Teoriatietoja olen saanut päivittää paljon, mikä on ollut tervetullutta. Toisaalta pitkä käytännön työkokemus on muokannut ajatteluani eikä aina ole ollut helppoa suhteuttaa näitä kahta keskenään. Sovittamattomimmillaan tämä on oppimisen määrän ja nopeuden suhteen.
motivaatiota
Tietoisuus oman motivaation tilasta on tärkeää. Onko motivaationi ollut luontaisesti sisältä päin syntyvää? Ei varmasti aina. Mutta motivaatioonsa voi tahdonalaisesti vaikuttaa. Useimmiten käy niin, että kun vain saa aloitetuksi ja huomaa työn edistyvän motivaatiokin yhä vähemmän on pakottamista. Eteneminen ja tehtävän haasteellisuus lisäävät motivaatiota. Parhaimmin motivaation sammuttaa riittämättömyyden kokeminen, minkä aiheuttavat jatkuvat päällekkäiset tehtävät, aikapaine ja riittämätön lepo. Alan vähitellen taipua ajattelemaan motivaatiota tunteena, tunneryppäänä tai ainakin asiana, johon tunteet voimakkaasti vaikuttavat. Yksilön motivaatioon vaikuttavat myös tilannetekijät sekä niihin liittyvät tarpeet. Positiivisimmin aktivoituneena motivaatio on kelluessaan flown-kaltaisessa tunnetilassa.
sitoutumista
Sitoutuminen on suoraan verrannollinen motivaatioon. Myös sitoutuminen voi olla tahdon varaista. Sitoutuminen on keskeinen työskentelyä eteenpäin vievä voima. Omaa sitoutumisen astettani pidän korkeana, vaikka sitä hetkittäin kovasti koetellaankin. Sitoutumista ylläpitävät tehtävään liittyvät positiiviset tunteet ja päämäärähakuisuus, opittu tai määrätty.
emootioita
Tunteiden ja niiden alkulähteiden tunnistaminen sekä tunnetilojen säätely ovat itsesäätöisen oppijan tärkeitä hallittavia taitoja. Tunteet ovat järkeä nopeampia ja ovat siksi aina ensimmäinen reagointitapamme mihin tahansa, mikä meitä päivittäin kohtaa. Niiden tehtävänä on ohjata toimintaa, vapauttaa ja sitoa energiaa ja suojella. Omalla kohdallani kuvittelen olevani tästä riittävästi selvillä osatakseni myös kontrolloida tunteiden liiallista vaikutusta.
käyttäytymistään
ympäristöä
Ympäristö toimii varsinkin palautteen antajana. Palaute voi tulla suoraan työhön tai tehtävään liittyviltä ihmisiltä tai sisäsyntyisesti tarkkailemalla ja suhteuttamalla muiden toimintaa omaan toimintaan.

Vaiheessa 3.
arvioi toiminnan lopputulosta
Lopputuloksen itsearviointi on palautetta tehdystä työstä. Parhaimmillaan se johtaa uusiin oivalluksiin ja työn hioutumiseen. Ajattelutaidot kehittyvät.

Itsetuntemus
tietää tietämyksensä rajat
kehittää ajattelutaitojaan
kehittää strategiataitojaan
kehittää metakognitiotaitojaan
tietää miten parhaiten oppii
tietää miten toimia näissä tilanteissa
tietää mikä tuottaa vaikeuksia

kehittää osaamisen arviointitaitojaan
Itsetuntemuksen merkitystä käsittelin pohdiskellessani ihmisenä kasvamista. Lukuvuoden mittaan olen joutunut arvioimaan henkilökohtaista itsetuntemustani kaikissa tehtävissä. Mitä tiedän, osaan, mitä en hallitse ja onko se minulle opittavissa. Rajapinnat ovat tulleet nopeasti vastaan mitä teknisempään suuntaan opintojaksoilla on liikuttu. Oppimista on kyllä tapahtunut, mutta ei riittävästi. En edelleenkään koe hallitsevani esim. wiki-ympäristöjä siten, että pystyisin niiden avulla organisoimaan koulutusjakson. Tietämyksen ja osaamisen rajat tulevat vastaan.

Taito soveltaa
oppimaansa tietoa ja
kehittää ajatuksia eteenpäin
oppimisstrategioita vaihtelevissa tilanteissa ja konteksteissa
Kaikkea oppimaansa, siis sitä mikä on hallinnassa, voi soveltaa niin pitkälle kuin itse tuntee tien. Kokemus sovellusmahdollisuuksien hoksaamisessa on jo melko hyvä opettaja. Paras lienee sopivassa ryhmässä tehtävä sovellus-, kehittämis- tai innovaatiotyö.

Taito analysoida
osaa valita erilaisia lähestymistapoja
osaa käyttää erilaisia lähestymistapoja
osaa ajatella tehtävän käytännön kannalta merkityksellisenä
osaa asettaa oppimistavoitteita
Kognitiivisen oppimisen hierarkiassa analysoinnin taito on varsin korkealle noteerattu. Bloomin taksonomia analysoi analysontitaitoa seuraavin verbein: järjestää, hajottaa osiinsa, laskea, kategorioida, luokitella, verrata, yhdistää, asettaa vastakkain, kritisoida, kokeilla, kyseenalaistaa, testata. Itsesäätöisenä oppijana mielestäni osaan valita ja käyttää useammanlaisia lähestymistapoja, varsinkin kun suunnittelen opetustani. Käytännön kannalta merkityksellisyys korostuu työni kautta, mutta on ollut keskeisenä juonteena myös eri opintokokonaisuuksissa talven aikana. Oppimistavoitteiden asettaminen muille tuntuu helpommalta kuin itselle. Tärkeä taito itsesäätöiselle oppijalle.

Tapaus Business Kitchen

ASPI-työskentely on ollut hyvä ja mukava kokemus. Orientaation virittäminen työskentelyyn lähijaksolla 16.3.12 oli mieliin painuva kokemus ja ehdottomasti paras uuden kurssin avaus koko talvena. Pirkko ja Niina olivat hioneet loistavan suunnitelman ja esimerkin siitä, miten luovuutta herätellään, tuetaan sen kehittymistä pienryhmissä ja lopulta annetaan ryhmille aikaa ja vapautta ideoida ja toteuttaa näkemyksensä annetusta tehtävästä. Avauskerta oli kuin aamukaste, joka virkisti bitittyneet taajuudet ryhmäläisten päissä alkavaan luovaan työskentelyn. Pitkästä aikaa saimme työskennellä aidossa vuorovaikutuksessa, hyvässä, kiireettömässä ja pakottomassa ilmapiirissä toisiamme kuunnellen, ideoitamme kehittäen ja visiotamme ihannetyöympäristöstä rakentaen. Tuo aamupäivän kokemus kannatteli Paletti-ryhmää, kun kehittelimme varsinaisen tehtävämme mallia.

On huimaa huomata kuinka paljon kaikenlaista uinuvaa materiaalia omassakin päässä on, kun Paletti-ryhmänä ideoimme ja suunnittelimme Business Kitcheniin soveltuvaa ympäristöä. Toisten ryhmäläisten ideat, ajatuksen pätkät jopa yksittäiset sanat virittivät assosiaatioketjuja, joihin pystyin tarttumaan kiinni, tuomaan niihin toisia näkökulmia ja siten rikastamaan prosessia. Välillä polku päättyi umpikujaan ja muotoutuva ajatus hylättiin ts. joutui roinakomeroon. Kun ryhmän ideageneraattori kunnolla käynnistyi, materiaalia alkoi syntyä paljon, suurin osa käyttökelvotonta. Monenlaisia suunnitelma-aihioita syntyi, mutta aina ajatuksemme palasivat roinakomeroon. Eli, jo aloituspäivänä olimme sattumalta(?) löytäneet kuningasajatuksemme. Se säilyi muistissamme, muhi alitajunnassamme ja jokainen ryhmäläinen oli tajunnut, että tuossa yhdessä sanassa piili mielenkiintoinen potentiaali. Sitä komeroa kannatti lähteä tutkimaan tarkemmin.
Tämän olen huomannut silloin tällöin aiemminkin. Yksi sana, idea tai lause on riittävästi. Jos se haastaa eli vahvasti motivoi ajattelemaan yhdenkin ihmisen, ryhmästä puhumattakaan, alkaa syntyä luovia tekoja, joilla on taipumus tehdä ihmisten elämästä parempaa. Alussa oli sana, kertoo Genesis, Luojan sana. Metafora on huikea.

Omasta asiantuntijuudestani opin tai ainakin jälleen kertasin, että yhteisvastuullisesti työskentelevän ryhmän merkitys on minulle olennainen. Jokaisessa ryhmässä ryhmäläisten yksi olennaisimmista kokemuksista on hyväksytyksi tai kuulluksi tulemisen kokemus. Ellei sitä riittävästi koe, ei yhteistyö, varsinkaan luova yhteistyö, tahdo onnistua. Energia suntautuu muualle, ei perustehtävään eikä ryhmä pysty työskentelemään tavoitteellisesti. Yhteisvastuullisuus merkitsee tehtävään sitoutumisen ohella myös keskinäistä tasa-arvoa ja kunnioitusta ja luottamusta. Kun nämä asiat toimivat, ne rikastavat ajatteluani, koska stressin määrä vähenee. Stressinsietokykyäni pidän melko hyvänä, mutta silti stressin kanssa saan tehdä jatkuvasti työtä. Stressiä vähentää myös ryhmäläisten tunteminen. Se johtaa luottamukseen, mikä puolesetaan lisää rohkeutta tulla aidosti yhä enemmän esiin, aina huumorin ja hulluttelun leikkikentille asti. Sieltä virtaa positiivista voimaa.

Työskentelyn aikana en oikeastaan ollenkaan kokenut olevani asiantuntija. Sitä roolia ei tietoisesti tarvittu. Se oli hyvä, koska jos olisimme olleet tietyissä rooleissa, olisivat ne sitoneet ja kaventaneet ajattelun vapautta. Sanana asiantuntija edelleenkin kuvautuu mieleeni jäykän asiallisena tietopankkina. Adaptiivinen-määrite laajentaa kyllä asiantuntijuutta ja tekee siitä dynaamisemman ja luovemman. Ryhmämme jäsenten laajan osaamisen, ajattelun syvyyden ja sitoutumisen tehtävään voisi hahmottaa yksilöllisinä kehinä, jotka osittain sijottuvat päällekkäin. Kehien keskelle muodostuva yhteinen ydin on sitä näkyvää asiantuntijuutta ja osaamista, mitä Roinakomeron realistisen suunnitelman laatiminen tarvitsi. Tässä toteutuu hyvin paljon siteerattu fakta, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tästä syystä ryhmäläisten yksittäisiä osataitoja ja vahvuuksia on hankala erotella.

Luovuus on huomattavasti laajempi ja arkisempi käsite kuin mihin se tavallisesti taiteen tekemisenä on mielletty. Luovaa ajattelua ja luovia tekoja on jokaisen arkielämässä. Usein ne ovat syntyneet huomaamatta, pakotta. Luovuus tarvitsee ensiksi ongelman tms. tiedostamista ja sitten aikaa ajattelulle ja mahdollisille kokeiluille. Luovuus on kypsymistä, motivoitumattoman suorittamisen vastakohta. Siksi se tarvitsee rauhaa, virittäviä tiloja ja ympäristöjä, toisia ihmisiä, heidän ajatuksiaan ja osaamistaan sekä tietoa, taitoja ja tekniikoita. Näitä asioita pidetään keskeisinä, kun nykyisiä innovaatiotyön ympäristöjä suunnitellaan. Luovuus on aina vapaaehtoinen matka tuntemattomaan. Se on suostumista epävarmuuteen ja näköalattomuuteen ja aktiivista pysähtymistä keskeneräisen työnsä äärelle. Luovuus on luottamista itseen motivaation romahtamisen kynnyksellä. Se on uskoa eteenpäin pääsystä, uskoa, että sadoissa miljardeissa hermosoluissa kulkevat ärsykkeet välittyvät eteen päin ja muodostavat uusia yhteyksiä, oppimista.