TEL2-kurssi: Teema: Digitaalinen kuilu
Kriittinen referaatti n:o 1, artikkelista:
Leivo, T., Mutanen, M. & Nieminen-Sundell (2009). Diginatiivit, työ, kansalaisuus.
Kansallisen ennakointiverkosto on koonnut muutossignaaleja ja valitsi työryhmään nuoria asiantuntijoita pohtimaan signaalia nimeltä nettisukupolvi (net generation). Työryhmä arvioi nettisukupolven toimintaa ja merkitystä työn ja kansalaisuuden näkökulmista ja pohti mitä ilmiöitä ja seurauksia nettisukupolvi tuo suomalaiseen yhteiskuntaan.
Alkuun kirjoittajat määrittelevät nettisukupolven piirteitä, ominaisuuksia ja toimintatapoja arvoineen useasta näkökulmasta. Nettisukupolveen kuuluvat määritellään vuosina 1978 – 1998 syntyneiksi ja heidät tunnetaan Y-sukupolvena. Nettisukupolvea yleisesti kuvaavia ominaisuuksia ovat valinnan ja ilmaisun vapaus, nopeus, innovatiivisuus, viihteellisyys, avoimuus, media- ja medialukutaitoisuus. Vanhempi sukupolvi on esittänyt kriittisiä näkökulmia Y-sukupolven ominaisuuksista ja kuvaa heitä tietämättöminä, nettiriippuvaisina, sosiaalisilta taidoiltaan heikkoina, itsekeskeisinä ja opiskelu- ja työmoraaliltaan kehnoina. Sukupolvien välinen vastakkainasettelu on selvä eikä juuri mikään yhdistä sukupolvia positiivisesti. Tämä aiheuttaa hankaluuksia työelämässä.
Työelämässäkin nettisukupolven keskeisin piirre on nopeus. Sana nopeus toistuu katsauksessa usein ja se liittyy moniin nettimaailman osa-alueisiin. Netti on ollut keskeinen kasvuympäristö ja sittemmin työelämässä keskeinen työväline. Tämä selittänee kuvan nopeudesta. Työkulttuuri muuttuu ja sen mukana johtamiskäytännöt. Nettisukupolvella ei ole vahvaa uskoa perinteisiin auktoriteetteihin, joten heitä on johdettava keskustelun, kannustuksen (nopeat palkkiot) ja rakentavan kritiikin keinoin.
Valtava tiedon määrän lisääntyminen on johtanut nettinatiivit tiedon silmäilyyn (scanning) ja rinnakkain tekemiseen (multitasking), koska aikaa ei ole käytettävissä sen enempää kuin vanhemmilla sukupolvillakaan. Suurten tietomäärien pintapuolisen käsittelyn valmiudet ovat hyvät. Tämä on kuitenkin johtanut sisältöjen pätkittymiseen, tietämisen pirstoutumiseen, lyhytjänteisyyteen ja keskittymisvaikeuksiin. Kun henkilökohtaiset tietorakennelmat jäävät harsuisiksi harjaantumattomien reflektiotaitojen vuoksi, vaikuttavat ne ihmis-ja maailmankuvaan ja yleissivistykseen ja näin kokonaispersoonallisuuden kehittyminen on vaarassa jäädä pintatasolle. Nettisukupolven yhteydessä puhutaankin mosaiikkimaisista identiteeteistä. Toisaalta identiteettiä on mahdollista kehittää verkon avulla esimerkiksi kokeilla erilaisia identiteettejä pseudonyymien suojassa. Missä määrin verkkoidentiteetit vastaavat ja rakentavat omaa, henkilökohtaista identiteettiä, on toinen juttu. Kuitenkin ne on nähtävä tärkeänä välivaiheena identiteetin muodostumisessa tarjotessaan suojaa pelkoja, esim. nettikiusaamista vastaan.
Ihmissuhteiden ja sosiaalisten taitojen tasolla netti on mahdollistanut monenlaisten uusien organisoitumistapojen synnyn ja siten nopeuttanut kaikkia sosiaalisia prosesseja. Netissä on helppo löytää samankaltaisia ihmisiä ja muodostaa yhteisöjä. Niissä jäsenet kuitenkin vain viivähtävät hetkellisesti eikä todellista sitoutumista tai paneutumista synny. Seuraava viihdyttävämpi nettikukka on jo näköpiirissä, kunnes senkin mesi on nautittu.
Arvomaailmaltaan raportti ei pidä nettisukupolvea radikaalisti erilaisena kuin aikaisemmat sukupolvet. Perinteiset perusarvot, inhimillisyys, yhteisöllisyys, vastuullisuus, kontaktien tarve ja ymmärtäminen, ovat yhä voimissaan. Nettisukupolven kuluttajuus on aktiivista osallistumista ja tekemistä, jossa eettisyys on tärkeällä sijalla. Verkko on nettisukupolvelle kaiken ydin. Kaikki olennainen on siellä. Ilman sitä ei voi olla. Se miten näyt ja tulet nähdyksi netissä on olennaista. Jopa niin olennaista, että raportin kirjoittajat toteavat: ”Se voittaa, joka osaa rakentaa verkkopersoonansa parhaiten.” Mikä tämä voitto on, sitä kirjoittajat eivät kerro. Tuntuu kuin digisukupolvi eläisi reaalimaailman ulkopuolella. Se ei voi olla mahdollista tulevaisuudessakaan.
Digisukupolven taidot, arvot ja välineet saavat aikaan isoja muutoksia työelämässä. Nettisukupolvi tekee työtä milloin ja missä tahansa, mieluiten kotona. Tämä koskee vain tehtäviä (virtuaalinen tiimityö), jotka luontuvat verkossa. Suorittavien ammattien osalta tämä ei ole mahdollista. Työpaikan sosiaalinen merkitys muuttuu, koska työkavereita samoissa fyysisissä tiloissa ei ole. Yhteydenpito hoidetaan sosiaalisessa mediassa. Työyhteisöt pirstoutuvat, sosiaalisuuden tunne muuttuu ja saa uusia merkityksiä töiden ollessa projekteja, joita on hajautettu eri paikkakunnille ja eri maihin. Työpaikka on tehtävä.
Verkoissa tehtävä työ haasteellistaa vuorovaikutuksen ja viestinnän. Monet erilaiset viestintätavat, kielet ja viestittävän tiedon määrällinen lisääntyminen aiheuttavat helposti väärinkäsityksiä ja vääriä tulkintoja. Tiimin vetäjien vaativana tehtävänä on koordinoida viestintää, jäsentää sitä ja välittää siitä projektin etenemisen kannalta olennainen. Johtaminen on isolta osalta tiedon jakamista. Sitä se on myös siinä mielessä, että työntekijöiden arvostus johtajiaan kohtaan perustuu heidän asiantuntijuuteensa ja huippuosaamiseensa, jota johtajat jakavat tiimiensä jäsenille valmentamalla heitä ja olemalla osa tiimiä.
Verkko mahdollistaa ja monipuolistaa digikykyisten kansalaisten osallistumisen välittömään kansalaiskeskusteluun ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Verkkoon ilmestyy kansalaisten, yhdistysten ja järjestöjen tekemiä palveluja. Keskusteluissa käsitellään kansalaisia kiinnostavia teemoja ja niihin liittyvä mielipiteen ilmaisu ja tieto lisääntyvät ja kasvattavat kiinnostusta politiikkaan. Viestimet mahdollistavat suurten massojen tyytymättömyyden ilmaisut ja nopean koollekutsumisen mielenilmauksiin ja aktiiviseen vaikuttamiseen. Tällä on väistämätön vaikutuksensa politiikantekijöihin. Valtaapitävien on oltava itsereflektiivisiä ja kuunneltava kansalaismielipiteitä, pidettävä hallinto läpinäkyvänä ja avoimena ja huolehdittava kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista. Vanha poliittinen järjestelmä uudistuu, kun poliittinen järjestelmä reagoi nopeasti kansalaisten mielipiteisiin. Vallassa olijoille on tärkeää seurata eri kansalaisryhmien mielipiteenmuodostusta ja hyödyntää sitä linjauksissaan ja päätöksenteossa. Vaarana on politiikan liiallinen viihteellistyminen, jolloin tärkeät yhteiskunnalliset asiat eivät ole riittävästi pohdinnan keskiössä. Kansalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen on näennäistä. Myös joka suuntaan vellova keskustelu voi hidastaa päätöksentekoa. Oma vaaransa on aggressiivisilla, populistisilla yhdenasian liikkeillä, joilla on mahdollisuus järjestää toimintaansa ja aktivoitua verkon kätköistä uhkaamaan yhteiskunnan demokraattista kehittämistä.
Viestinnän, kommunikaation ja tiedon määrän lisääntyminen muuttavat tapaa olla yhdessä ja uudistavat yhteiskuntaa. Samalla lisääntyy nopeus ja pirstaleisuus. Yhä harvemman on mahdollista hahmottaa itseään monimutkaisen yhteiskunnan jäsenenä. Globaalissa ei ole yhteistä tarinaa. Se saattaa kuitenkin olla pian kaikkien tajunnassa. Yhä voimakkaammin (tulevaisuus)raporteissa puhutaan kestävästä kehityksestä, kestävästä taloudesta ja luovuuden merkityksestä. Tämä tulee muuttamaan ihmisten elämää radikaalisti.
palmati 