Itseoppinut on ainoa oppinut. Muut ovat opetettuja. Näin filosofoi Erno Paasilinna aforismissaan. Oikeassa elämässä ajatelma ei voi toteutua. Kaikki olemme ja olemme olleet opetettuja hyvin moninaisten opettajien toimesta läpi ihmisen historian. Sosiaalisena lajina olemme aina oppineet toisiltamme, luoneet kukoistavia kulttuureja ja ylikorostuneitten pelkojemme vuoksi tuhonneet niitä. Mutta kuitenkin viime kädessä kaikki olemme itseoppineita. Oppiminen kaikissa muodoissaan on aina subjektiivista ja jättää subjektiiviset jäljet. Tässä suhteessa itseoppimisen ja itsesäätöisen oppimisen voi rinnastaa.
Kahden vuoden EDUTOOL-opintomatka on vahvasti perustunut itsesäätöisen oppimisen teorialle. Kaikissa opintojaksoissa sen keskeiset ajatukset ovat olleet lähtökohtina: suunnitelmallisuus, varsinaisen työskentelyn aikainen tiedon hankkiminen, toimintojen tarkkailu ja arviointi ja lopputuloksen arviointi opintokokonaisuuden päättyessä. Teorian mukaisina tavoitteina ovat olleet itsetuntemuksen lisääntyminen (metakognitio), taito analysoida tietoa ja taito soveltaa sitä sekä parhaimmillaan luoda uutta.
Koska itsesäätöisyys on sävyttänyt opintojaksoja voimakkaasti, olen sitä saanut harjoitella koulutuksen aikana paljon ja siitä on tullut minulle melkein huomaamatta keskeinen teoreettinen ajattelumalli. Sisällölliseltä laajuudeltaan se toimii sateenvarjomaisena mallina ja huomioi yksilöllisen oppimisen hyvin laajasti. Aktiivisessa muistissani se ei kokonaisuutena ole, mutta keskeisimmät lähtökohdat riittävät hyvin opetustyön suunnitteluun ja toteutukseen. Tilanteesta ja tapauksesta riippuen minun on nykytietämykseni mukaan aiempaa helpompaa kohdistaa opetustani. Oppimisteoreettinen tieto, niin määrällinen kuin laadullinenkin on lisännyt ja voin arvioida asiantuntijuuteni kehittyneen Alexanderin artikkelia mukaillen alakohtaisesti leveyssuunnassa ja erityisesti aihekohtaisesti syväsuunnassa.
Koko EDUTOOL-koulutus on ollut yhtä tiedonrakentamista, useimmiten vielä yhteisöllisesti. Mitä olen siis oppinut? Onko koulutus muuttanut minua ja käsityksiäni oppimisesta nyt kun olen etuoikeutettuna saanut tämän tilaisuuden ja kokemuksen? Tulen ns. vanhasta koulukunnasta, jota suomalainen peruskoulu vielä suuressa määrin edustaa. Tätä luonnehtii vahva opettajajohtoinen pedagogiikka ja toistettavuus oppimisen lähtökohtana. Muistiin painamisella on myös suuri rooli. Tämä perinne on vähitellen väistymässä konstruktiivisten oppimiskäsitysten muuttaessa oppimista. Mihin tämä laajasti ajatellen johtaa, on vaikeaa arvioida. Vain omaa muutostani voin arvioida.
Tässä koulutuksessa minulle positiivisina kulmakivinä ovat olleet koulutuskokonaisuuden suunnittelun selkeys, yhteisölliset työtavat ja sopivasti mukana oleva luovuuden elävöittävä kudos ja ennen kaikkea aktiivinen, lahjakas ja äärimmäisen motivoitunut koulutusryhmä. Kollaboratiivisuuden rakentavan voiman tajuaminen on ollut omaa oppimisajatteluani suuresti muuttanut ja eteenpäin vienyt tekijä. Myös eri kommunikaatioteknologioiden soveltuvuudesta kiinteänä osana tällaista työskentelyä olen tullut vakuuttuneeksi. Tulevina vuosina niiden yhä parempi soveltuvuus on ilmiselvää.
On ollut hämmästyttävän mielenkiintoista kokea, kuinka voimakkaasti ryhmä pyrkii tavoitteisiinsa ja useimmiten saavuttaa ne. Onnistuminen on perustunut jatkuvaan vuoropuhelun, sopimuksista kiinnipitämiseen ja oman osuuden suorittamiseen. Parhaimmillaan työtapa on ylivertainen tiedon rakentamisessa, mutta myös herkästi haavoittuva, jos ryhmän kommunikointi epäonnistuu. Tuotetun tiedon hallinnan osalta tilanne ainakin minun kohdalla on vaikeampi. Huolimatta siitä, että yhdessä ja erikseen tietoa eri lähteistä haemme, muokkaamme, kommentoimme ja kirjoitamme, ei syntyneen artikkelikokonaisuuden tieto näin jääkään selkeänä muistiin. Tarvitsen lukukertoja, siis toistoja, jotta jotain uutta muistaisin eli oppisin. Tiedon muuttumisen ja vanhenemisen pelossa konstruktivistit kavahtavat ulkomuistamista. Kuitenkin siitä, mitä meillä on aktiivisessa muistissamme, koostuu tietovarantomme ja taitomme, ymmärryksemme, sivistyksemme ja identiteettimme, lopulta kykymme toimia. Mitäpä olisi adaptiivinen asiantuntija ilman laajoja tietorakenteita, joita hän kokemuksensa myötä pystyy analysoimaan, syntetisoimaan ja joustavasti soveltamaan?
Ongelmanratkaisutyöskentely on ollut yksi keskeisimpiä lähtökohtia koulutuksen pyrkiessä ohjaamaan meitä adaptiivisiksi asiantuntijoiksi. Käytännössä kaikki opintojaksot perustuivat haasteelliseen, mutta rikastuttavaan ongelmanratkaisutyöskentelyyn. Ongelmanratkaisutyöskentely alkaa työryhmän muodostamisella. Sitten aletaan ryhmänä tutustua ongelmaan/tehtävään, joka tarvitsee uudistamista tai muutosta. Kolmannessa vaiheessa ongelma nimetään ja aletaan asettaa tehtävälle tavoitteet. Tässä työskentelyn vaiheessa ongelmaa analysoidaan ja kartoitetaan eri puolilta mielellään luovia työtapoja käyttäen. Prosessin seuraavassa vaiheessa on keskeistä yhteisöllisesti hahmottaa ja ymmärtää sitä toimintaympäristöä, johon ongelma tai tehtävä kuuluu. Tästä edetään tiedon etsimisen vaiheeseen. Tietoa haetaan eri lähteistä, joissa vastaavia ongelmia on jo käsitelty. Tiedon näkyväksi tekeminen eri tavoin ja jäsentäminen kuuluvat tähän vaiheeseen, kuten myös ideoiminen ja niiden soveltuvuuden testaaminen ongelman ratkaisemiseksi. Tässä vaiheessa pitää lukea ja keskustella paljon. Nyt ollaan jo siirtymässä ratkaisun rakentamisen vaiheeseen, jolloin uudet toimintamallit alkavat hahmottua. Viimeisenä vaiheena on tulosten esittäminen.
Omalla kohdallani todellisiksi helmiksi kehittyivät ASPI 1-kurssi yhteistyössä Business Kitchenin kanssa, CSCL-opintojakso ja pitkällisistä alkuvaikeuksista huolimatta KOPRO-projekti. Yhteisenä kantavana voimana em. kolmessa opintojaksossa on ollut yhteisöllisyys. Omasta asiantuntijuudestani opin tai ainakin jälleen kertasin, että yhteisvastuullisesti työskentelevän ryhmän merkitys on minulle olennainen. Jokaisessa ryhmässä ryhmäläisten yksi olennaisimmista kokemuksista on hyväksytyksi tai kuulluksi tulemisen kokemus. Ellei sitä riittävästi koe, ei yhteistyö, varsinkaan luova yhteistyö, tahdo onnistua. Energia suuntautuu muualle, ei perustehtävään eikä ryhmä pysty työskentelemään tavoitteellisesti. Yhteisvastuullisuus merkitsee tehtävään sitoutumisen ohella myös keskinäistä tasa-arvoa ja kunnioitusta ja luottamusta. Kun nämä asiat toimivat, ne rikastavat ajatteluani, koska stressin määrä vähenee. Stressiä vähentää myös ryhmäläisten tunteminen. Se johtaa luottamukseen, mikä puolestaan lisää rohkeutta tulla aidosti yhä enemmän esiin, aina huumorin ja hulluttelun leikkikentille asti. Sieltä virtaa positiivista voimaa.
Tavoitteet keväälle 2013
1. Syventää edelleen tietämystäni metakognitiosta, motivaatiosta ja emootioista ja synkronoida ne tietorakenteeksi, jota voin suunnitelmallisesti soveltaa käytännön opetustyössä.
Toteutuminen: Hieno ja vaativa on tavoite. Että ihan synkronoida! Kyllä nyt huomaan, etten osaa järkeviä tavoitteita itselleni asettaa. Sikäli kyllä tavoitteen suunnassa olen edennyt, että teoreettista tietoa metakognitiosta, motivaatiosta ja erityisesti emootioista olen hankkinut. Siihen ovat vaikuttaneet etenkin CSCL-kurssi ja gradu. Gradun myötä teoriatieto edelleen laajenee ja syvenee. Käytännön opetustyöhön minulla on jo malli valmiina. Siitä hieman lisää tuonnempana. Kunpa vain saisin tilaisuuden soveltaa sitä kaiken akuutin koulutyön keskellä.
2. oppia kirjoittamaan tieteellistä tekstiä APA-tyylin mukaisesti.
Toteutuminen: Tämä on jo konkreetimpi tavoite. Kirjoittamista ja lukemista on koulutukseen sisältynyt paljon, joten tieteellisen tekstin maailma on tullut tutuksi. Malleja on ja mallin mukaista yritystä. Ainakin jonkin verran koen kehittyneeni tieteellisen tekstin kirjoittajan ja akateemisten tekstitaitojen hallitsijana, mutta aukkoja APA-tiedoissa on edelleen. Käsikirjaan perehtymään.
3. oppia riittävästi hallitsemaan NVivo 10:n käyttö.
Toteutuminen: NVivon opetteluun olen käyttänyt todella runsaasti tunteja. Paksu on pää ja oppiminen hidasta, mutta pala palalta ohjelma suostuu avautumaan ymmärrettävämmäksi aineistoni kannalta. Tätä tavoitetta kohti olen edelleen matkalla.
Oma työni on paljolti kliinistä ts. yksilöön kohdistuvaa ja oppituntikohtaista irtopaloista muodostuvaa, jolloin intensiivinen, pitkäkestoinen kollaboratiivinen työskentely ei helposti luonnistu. Vaikuttaa siltä, että myös uudessa työpaikassani uuden lukuvuoden alkaessa laaja-alaiseen erityisopetukseen kohdistuvat odotukset nousevat yksilölliseltä pohjalta. Muitakin mahdollisuuksia varmaan on. Tärkeintä on ymmärtää järjestää erityisopetus, kuten muutkin tukitoimet siten, että ne parhaiten auttavat oppilasta oppimisessaan ja kasvussaan.
Mutta, jos fokus suurimmaksi osaksi on yksilössä (yksin tai ryhmässä) on tavoitteeni oppilaan oppimistaitojen kehittäminen strategiaopetuksen avulla. Siihen tämä koulutus on antanut runsaasti hyviä eväitä, jotka voin liittää käytännön kokemukseeni ja siten soveltaa arkityössäni.
Lyhyt strategiaopetuksen prosessin kuvaus.
• toteutetaan dynaamisen arvioinnin ideaa (perustuu Vygotskyyn)
vaihe I, tiedonhankinta: Oppilaan tutkimiseen ja testaukseen sisällytetään ohjausvaiheita
vaihe II, harjoittelu: Huomio oppilaan oppimis- ja tiedonhankinnan prosessiin
koko prosessi: Dynaaminen arviointi liitetään opetukseen kiinteäksi ja jatkuvaksi toiminnaksi
• monitasoinen oppilaan lähtötilanteen selvittäminen havainnoiden: mikä oppilaan toiminnassa, ajattelussa, tunteissa, motivaatiorakenteessa tai sosiaalisissa suhteissa haittaa oppimisen edistymistä
– huomattava, että oppimisvaikeudestaan ahdistunut oppilas tarvitsee lähes poikkeuksetta puuttumisen myös toimintaansa haittaaviin motivationaalis-emotionaalisiin ongelmiin esim. positiivisen vuorovaikutuksen keinoin kuten mielikuvaharjoituksin, reflektoiden, konfrontoiden tai vaikeisiin tilanteisiin totutellen
• toimintamalli vaiheineen: lähtötilanteen selvittäminen, taidon tutkiminen, taidon harjoittelu, taidon siirtäminen uusiin tilanteisiin ja taidon ylläpito, mutta päätös etenemisen tavasta syntyy vasta lähtötilanteen selvittämisen ja taidon tutkimisen perusteella
• toimintamalliin nivoutuvat strategisuutta ja metakognitiivisia taitoja edistävät ohjausvälineet: mallintaminen, ohjaava opetuskeskustelu/scaffolding, jatkuva palautteen antaminen, tuen häivyttäminen, kognitiivinen strukturointi, konfrontointi ja kognitiivisten taitojen kielellinen muovaaminen
• tavoitteena on, että lapsi oppii valvomaan työskentelyään itsenäisesti (itsesäätöisyys)
Tämän kun saan toimimaan, liitetyksi opetusharjoitteluun ja etsityksi sopivat sovellusohjelmat, arvelen että siinä on tavoitetta muutamaksi vuodeksi.
palmati 